25. joulukuuta 2014

Suloinen pieni Tilda

Joululoman alun kunniaksi sovin Banjolle Facebookin pentutreffit-ryhmän kautta muutamat tapaamiset. Ihanaa, kun on noinkin helppo tapa tavata uusia ihmisiä sekä koiria ja löytää pennulle leikkiseuraa! Käpy-russelin kanssa näimme siis perjantaina 19. päivä, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Pojat hullaantuivat toisistaan täysin, joten varmasti tapaamme tulevaisuudessakin!


Lauantaina olu luvassa auspai-Tildan tapaaminen. Tilda on vasta 9-viikkoinen, mutta silti painossa jo lähes Banjon kiloissa! Leikki sujui siis varsin kivasti, vaikka hipassa pieni Tilda jäi Banjolle toiseksi. Oli hupaisaa katselle, kun pitkäkoipinen B loikki ja kiersi tuota pörröistä vauvaa, joka yritti pysyä vauhdissa mukana sekä pystyssä :D Tildaa näemme varmasti myös uudemman kerran, sen verran hauskaa koiruuksilla oli eikä meillä kaksijalkaisillakaan (tai ainakaan minulla!) ollut mitään valittamista seurasta!


Joululoma otetaan nyt rennosti Pohjanmaan lakeuksilla perheen ja ystävien seurasta nauttien. Uusi vuosi otetaan sitten taas vastaan Helsingissä. Saakin nähdä mitä tuo vuosi tuo tullessaan, innolla sitä jo odotan!

24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2015 kaikille teille! 
Toivottelee Sir Bjankton Antonio palvelusväkensä kera ;)

20. joulukuuta 2014

Pentukurssi 5/7

Banjo ja seropimummo Seri (kuva © Teemu O.)

Viime kertainen pentukurssi ennen kahden viikon joulutakoa ei mennyt meiltä aivan putkeen.. Suurimpana syynä oli Banjon nenä, joka vei mennessään ihanien tuoksujen maailmaan sekä ympäri hallin lattiaa joltakin pudonneet herkkupalat..

Alussa lämmiteltiin ottaen yksilöharjoituksena seuraamista. Tarkoituksena oli, että kuljetaan muutama askel seuraten ja sitten pyydetään koiraa esimerkiksi istumaan, maahan tai paikalle. Tämä sujui kyllä ihan kivasti ja Banjolla vaikutti olevan hyvä vire. Seuraavaksi siirryimme harjoittelemaa ohituksia pareittain. Meitä kuitenkin oli kolme koirakkoa, sillä emme jakautuneet tasan. Tämä sujui myös oikein kelvosti, mitä nyt muiden valmiutta ohitukseen odotellessa Banjo äkkäsi ne makkaranpalat ympäri hallin lattioita. Se taas vaikeutti meidän toimintaa seuraavassa harjoituksessa, joka oli muiden koirakoiden välistä pujoittelu. Alun Banjo halusi kulkea vain nenä maassa nameja metsästellen, mutta viimein sain tuon pienen possun huomion itseeni ja onnistuimme suorittamaan tehtävän! Banjo hieman kyllä taisi loukkaantua, kun kouluttajaa nauratti herran tyylikäs etutassujen nostelu seuratessa, sen verran pahan katseen sai nauraja :D Lopuksi vielä otettiin sivulle tuloa ja hienosti meni se, joten saatiin lopetettua treenit hyvillä mielin :)

Joululoman ensimmäinen päivä oli mukavasti eilen, mikä mainio syntymäpäivälahja! Banjon kanssa onkin sitten otettu rennosti ja pidetty hauskaa treffaamalla uusia ystäviä. Eilen nähtiin Käpy-russelia koirapuistossa ja sadesäässä tunnin temmellettyään pääsi Banjo suihkuun. Mutta kyllä pojilla oli oikein mukavaa ja varmasti otamme uusiksi! Harmitti se sade, niin ei voinut kameraa ottaa mukaan :( Tänään tavattiin ihana 9-viikkoinen Tilda auspai, mutta siitä lisää myöhemmin kuvien kera!

19. joulukuuta 2014

Ensimmäinen Match Show

Viime lauantaina Kannuksessa järjestettiin mätsärit, joihin Banjokin pääsi ensimmäistä kertaa kehään pyörähtelemään. Paikalle oli saapunut hurja määrä koiria, 167 koiraa nähtiin kehässä!! Onneksi pennut olivat alussa, sillä muuten olisi päivä ollut liian pitkä pienelle, jolle outo paikka sekä melu aiheuttivat hieman stressiä. Tarkoituksena kyllä oli saapua paikalla aikaisemmin totuttelemaan halliin ja sen ääniin, mutta pienten sähellysten johdosta lähtö hieman myöhästyi.. Onneksi kuitenkin ehdimme tunnin verran tutustua paikkaan ennen kuin piti kehään.

Kehässä Banjo käyttäytyi kyllä hienosti, vaikka harjoittelu oli jäänyt vähälle. Liikkeet eivät meinanneet ensin onnistua, sillä kehän laidalla rähinöinneet koirat hieman häiritsivät pienen keskittymistä. Seisominen kyllä sujui mallikkaasti! Pöydällä hieman arasteltiin tuomaria, varsinkin hampaiden katsominen tuntui hurjan pelottavalta, joten tähän tarvitaan treeniä. Saimme sinisen nauhan ja jäimme jännityksellä odottamaan nauhakehiä.


Nauhakehässä Banjo liikkui jo paremmin ja keskittyi paremmin minuun. Tähän vaikutti varmasti se, että oma jännitys oli vähentynyt (panikoin aamulla, sillä viime mätsäreistä oli aikaa!) ja hallikin alkoi tulla tutuksi kaikkine äänineen. Olin ihan ihmeissäni kun tuomari pyysi meidät jatkoon ja lopulta ylsimmekin sijalle 3!! Kauhean ylpeä olin pienestä showkoirastani, joka hienosti jaksoi keskittyä touhuun ja oli todella reipas :) Sitten jännitettiinkin kaverien suorituksia ja hieman painittiin uuden ystävän Haikun kanssa, kunnen väsy otti Banjosta vallan ja suunnattiin kotiin. Loppupäivän kyllä uni maistui B:lle ja se kyllä selvästi nautti kaikista kehuistakin mitä sai. "Mummo" eli anoppini jopa antoi palkinnoksi hienosta saavutuksesta Banjolle iltaruualla lihapullan!

Pienten pentujen sin3
"Hahahaa, kyllä mää oon vaan niin pro!" :D

Nyt vain etsimään lisää mätsäreitä, sillä olisi kiva harjoitella vielä hieman ennen kuin suuntaamme tosi toimiin Lahden pentunäyttelyyn tammikuun lopulla!

16. joulukuuta 2014

Banjo 5kk!

Puupi saavutti 5kk iän lauantaina. Kasvanutkin se on kovasti! Jopa viiden kilon rajapyykki on ylitetty, jihuu! :D Painoa on siis tarkalleen 5,2kg ja korkeutta 34,5cm, kotimittauksilla suoritettuna. Karvan kasvua odotellessa :D


15. joulukuuta 2014

Pentukurssi 4/7


Yli puolet kurssista jo takana! Hurjaa!

Viime kerralla harjoiteltiin lähinnä hihnakäytöstä. Aluksi kouluttaja jakoi jokaiselle ruokakipon, johon laitettiin hieman makupaloja. Sitten sopivan matkan päähän kupista ja pyrittiin kulkemaan kohti kuppia ilman hihnan kiristymistä. Jos (ja kun) hihna kiristyi, pysähdyttiin ja otettiin muutama askel taakse päin ja halutessaan sai lisätä käskysanan "ei vedä". Banjo hoksasi homman tosi nopsaan ja sen on kyllä ihan arjessakin nyt huomannut! Fiksu pentu!

Loppu tunti käytettiinkin ohitusten harjoitteluun ja Banjo sai paaaljon kehuja! Olin haljeta ylpeydestä sillä ne meni niin hyvin! Kontakti pysyi hyvin yllä, mitä nyt muutaman kerran vilkaistiin ohi menevää kaveria, mutta sitten taas nappisilmät kohti minua :) On se niin pätevä!

Viikonloppu Kannuksessa sujui kivasti, mutta siitä sitten myöhemmin lisää ;)

9. joulukuuta 2014

Hertta ja Kerttu arpoo!


Käykääpä osallistumalla arvontaan Hertan ja Kertun blogissa! Mainiot palkinnot luvassa voittajalle! :)

8. joulukuuta 2014

Helsinki Winner 2014


Itsenäisyyspäivän vietin tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa. Tai no en ihan koko päivää, mutta melkein! :) Heti aamusta saavuimme Vilman kanssa paikan päälle aistimaan tunnelmaa. Paljon ihania koiria nähtiinkin ja ihan kivasti sain räpsittyä kuviakin shelttikehästä!

Messukeskukselle saavuttuamme kiertelimme hieman ja katsoimme valmiiksi, missä ovat kehät joiden laidalla haluamme pyöriä. Minun oli oikeastaan "pakko" päästä vain shelttikehää katsomaan, Vilmalla taas oli muutama toive enemmän. Jo alussa seuralaiseni sanoikin, että tämä ei nyt tee yhtään hyvää koirakuumeelle :D Ja jep, se on kyllä ihan totta, sillä itse viime vuona kovassa pentukuumeessa koko viikonlopun Messarissa viettäneenä tiedän kyllä tunteen!



Ennen shelttikehän alkua kävimme katselemassa hetken koiratanssia. Oli kyllä hienon näköistä ja ihania, onnellisia koiria! Osalla koirista oli hieman ramppikuumetta havaittavissa, mutta niin olisi kyllä minullakin :D Harmitti, että en nähnyt Annan ja Lunan esitystä, mutta onneksi törmäsimme kuitenkin myöhemmin :)









Koiratanssista suuntasimme shelttikehällä, jossa itse vietinkin aikaa suurimman osan päivästä. Pennut ja urokset katsoin sekä kuvasin, kunnen huomasin kellon olevan jo sen verran, että piti lähteä kiertelemään myyntitarjontaa sekä haalimaan ilmaisnäytteitä ennen kuin kyyti tulee noutamaan kotiin. Koukkasin espanjanvesikoirien kehän kautta ja hain Vilman kanssani tankkaamaan energiaa kurniviin vatsoihin, jonka jälkeen katseltiin hetki irlanninsusikoiria ja amerikan akitoja ennen kuin jätin Vilman ihailemaan noita mahtavia otuksia ja suuntasin itse ostoksille. Sain itseni onneksi pidettyä aisoissa ostosten kanssa ja ostinkin Banjolle vain Roger Para Antistatic -harjan sekä snaken näyttelyhihnaan. Saakin nähdä ehtiikö Antassulta tilaamani hihna tulla ennen kuin lähdemme Kannukseen vai mennäänkö ensimmäiset mätsärit Jerin vanhalla hihnalla.

Oikein mukava päivä kokonaisuudessaan ja kiitokset Vilmalle, kun lähdit seuraksi! Ja ehkä vuoden päästä tulee pyörähdettyä kehässäkin, ei sitä koskaan tiedä.. ;)

Lisää kuvia shelteistä löytyy täältä!

4. joulukuuta 2014

Pentukurssi 3/7

Sisustukseen sopiva korvaeläin ♥
 
Näköjään nykyään kaikki päivitykset liittyy vaan pentukurssiin, mutta samapa se :D

Eilen tosiaan oli kolmas kerta kurssia. Aluksi kertailtiin paikalla oloa jokainen itsekseen sekä otettiin hieman luoksetuloa hyvin lyhyellä matkalla lämmittelyksi. Sitten vuorossa oli seuraamisen kertausta itsenäisesti ennen ryhmäharjoituksia, joista ensimmäisenä oli seuraamista. Häiriönä toimivat muut kurssilaiset, jotka olivat hallin keskellä rivissä ja joita sitten vuorossa ollut koirakko pujotteli seuraten. Banjo suoriutui seuraamisesta niin hyvin, että olin pakahtua ylpeydestä! Kouluttajakin kehui pientä sinistä ja totesi Banjon olevan nyt paljon reippaampi. Totta se olikin, sillä nyt halli ei enää pientä jännittänyt vaan sinne tultiin iloisesti ja muita kurssilaisia olisi ollut kiva moikata :)

Rivissä ollessa Banjo jaksoi hienosti pitää huomionsa minussa kun harjoittelimme maahan menoa ja istumista. Seisomista tuli myös treenattua häiriössä tulevia näyttelyitä silmällä pitäen. Seuruun jälkeen oli vuorossa luoksetulotreeniä. Jokainen sai treenata kolme kertaa. Ensimmäinen yritys meni meillä melkein puihin, sillä Banjon teki kovasti mieli mennä moikkaamaan kurssikaverina olevaa ihanaa cairnityttöä. Selvästi näki kuinka koira kamppaili houkutusta vastaan ja vaihtoi suunnan viime hetkellä kohti minua :D Loput kaksi menikin sitten mallikkaasti!

Lopuksi harjoiteltiin lelusta luopumista ja tämä olikin Banjolle ihan piece of cake juttu! Kerran kun sanoin että jätä, oli lelu sen jälkeen ihan tylsä :D Taitava pikkumies! ♥

Viikon päästä torstaina suunnataankin kohti Kannusta! Siellä onkin luvassa myös koiramaista toimintaa, sillä Banjo pääsee ensimmäiseen mätsäriinsä, hurjaa! Treffejä voisi sopia myös koirallisten kavereiden kanssa, että saisi pikkuinen uusia ystäviä :) Sitten koukkaus Helsingin kautta ja takaisin Kannukseen joulunviettoon, että matkustelua luvassa meille!

26. marraskuuta 2014

Pentukurssi 2/7

Suttuinen puhelinkuva reippaasta koululaisesta!

Tänään oli luvassa pentukurssin toinen kerta! Kurssipaikalle autoilimme tänään Banjon kanssa kaksin, sillä Valtterin iltavuoro esti kuljettamisemme. Itse en niin välitä kaupunkiajosta, aiheuttaa liikaa sydämentykytyksiä, mutta hyvin selvisimme perille! :D

Lämmittelylenkki ja ei muuta kuin hallille! Tänään luvassa oli ensin kotiläksyn (kontakti) tsekkaus ja vallan mainiosti onnistui meiltä. Banjo tarjosi sitä myös makuultaan, mistä saikin kouluttajalta erityismaininnan! Viikko sitten kun Banjolla ei ollut hajuakaan koko hommasta. Nyt maahan meno sujuu siis pieneltä mieheltä mallikkaasti :)

Tällä kertaa kävimme läpi paikkallaan oloa, sivulle tuloa, luvan odottamista sekä seuraamista. Plussana harjoiteltiin vielä pyörimistä! Paikallaan olo sujui hienosti sekä luvan odottaminen ennen namille menoa, ollaanhan niitä kotosalla jo harjoiteltu. Luvan odottamista harjoitellaan päivittäin, sillä B:n pitää istua ja odottaa siinä lupaa ennen ruuan saantia. Sivulle tulo tuotti pienelle shelttille hieman päänvaivaa. Hienosti se seurasi kättä, mutta perusasento oli joka kerta toosi vino tai kaukana takanani. Palkkaa kuitenkin herui vain oikesta paikasta, joten hetkittäin hämmennystä oli havaittavissa pennun silmissä. Kivasti kuitenkin onnistuneita sivulle tuloja saatiin tehtyä! Seuruu onnistui kivasti ja miksipä namin perässä ei olisi ollut kiva kulkea :D

Pyörimistä oltiinkin pari kertaa huvikseen testattu ja malliopittu, sillä se on Aiko-siskon bravuuri! :D Pyöriminen oikealle (ohjaajasta katsottuna) oli helppo juttu Banjolle, mutta toiseen suuntaan pyöriminen tuotti pään vaivaa. Pienellä miettimisellä se kuitenkin onnistui.

Kun hommat lopetettiin sai Banjo pienen hepulin. Se pomppi ja pyöri hihnassa ja haastoi kurssikavereita yksitellen mukaan painiin :D Pienen rauhoittelun jälkeen päästiin kunnialla kuitenkin hallista ulos ja autolle. Autossa Banjo nukahti heti ja sama jatkui kotona. On se opiskelu vaan niin rankkaa!

22. marraskuuta 2014

Pentukurssi 1/7


Keskiviikkona alkoi vihdoin ja viimein kauan odotettu pentukurssi! Jerin kanssa tällaisilla kursseillä kävin paljonkin ja niistä oli silloin paljon hyötyä, kun 15-vuotiaana ensimmäistä koiraa yritin kouluttaa. Toivon siis, että Banjonkin kanssa täältä saadaan jotain hyviä vinkkejä, sillä kurssi on toko-painoitteinen. Ja tuosta lajista ja kuinka koiran siihen parhaiten motivoi ei minulle paljoakaan ole kokemusta. Jerin kanssa kun nautittiin enemmän tuosta agiliidosta.

Kurssimme järjestäjä on siis Koirakoulu Taitoa Tassuihin ja kurssi on nimeltään Tottelevaisuuden tehokurssi pennuille. Kurssipaikkanamme toimii Malminkartanossa sijaitseva halli. Oli kyllä omituista palata tutuille lenkkipoluille, kun kävimme Banjon kanssa pienellä lämmitelly lenkillä ennen kurssin alkua. Vanha kotimme nimittäin sijaitsee ihan kiven heiton päässä tuosta hallista :D

Ensimmäiseen kertaan kuului tutustumista ja perusjuttujen opettelua. Aluksi jokainen ohjaaja esitteli itsensä ja koiransa sekä kertoi hieman, mitä on koiran kanssa yhteisenä haaveena tulevaisuudessa ja kenties, mitä kurssilta kaipaavat sen suhteen. Sitten kouluttaja kertoi hieman itsestään ja harrastustaustaan sekä mitä kurssi tulee pitämään sisällään. Käytännönharjoituksina oli istumisen ja maahan menon harjoittelu. Kävimme läpi myös kontaktia, mihin kotiläksymmekin liittyi. Banjo oikeastaan osasi jo kaiken muun, paitsi maahanmenon, jota sitten harjoittelimmekin ahkerammin sekä kurssilla että nyt kotona. Nyt se alkaa jo sujua! ;) Huomasin, että uusi paikka sekä tilanne ja ahkerasti äänihuuliaan verryttelevä kurssikaveri hieman stressasivat Banjoa, mutta hienosti pikkukoira jaksoi keskittyä minuun. Ehkä erikoisherkuillakin oli jotain osuutta asiaan.. :D


Pätevähän tuo penneli on, siitä ei mihinkään pääse! Tämän kurssin tarkoitus meillä onkin nyt päästä treenaamisen makuun ennen oman seuran löytymistä ja saada treenaamiseen rutiinia. Odotan myös innolla millaisia vinkkejä kouluttajalta saamme sekä sitä, millainen tekemisen ilo Banjoon syttyy. Ainakin nyt vaikuttaa lupaavalta, sillä namipussin esiinkaivaminen aiheuttaa reaktion, jonka seurauksena jaloissa pomppii innostunut pieni harmaa penneli, joka pian aloittaa taitojensa tarjoamisen sekä ottaa mahtavan kontaktin herkkupalojen toivossa! :)

18. marraskuuta 2014

Tiistain lenkki

Tänään taas saatiin, lyhyestä varoistusajasta huolimatta, Aikosta ja Annasta lenkki- ja leikkiseuraa! Ei siis muuta kuin auton keula kohti Espoota ja rieha käyntiin! Puupeilla oli taas niin hauskaa, kun saivat yhdessä kirmailla. Banjo rassukalla oli välissä hieman vaikeuksia pysytellä ojien yli loikkivan siskonsa perässä, sillä kääpiön ponnistusvoima ei vielä ihan ole Aikon tasolla. Kerran suuri oja oli koitua melkein pienen koiran kohtaloksi, mutta tarrautumalla etutassuillaan kiinni ojan reunaan ja ponnistelemalla selviytyi Banjo kuitenkin kuivin turkein! Ja minä kiitän, sillä ojan pohja oli täynnä ruosteenruskeaa liejua.. Mutta antaa kuvien taas puhua puolestaan ja lisää löytyy täältä! (*klik*)













Banjo 4kk!

Siitä pikkuisesta pullerosta, joka muutti luoksemme syksyn alussa, on kasvanut komea koipeliini ♥ Inkan pelottelut jättiläissheltistä taitavat jäädä vain pelotteluiksi, sillä nuori herra on nyt hidastanut kasvuaan ja kulkee hyvissä mitoissa. Senttejä on kertynyt 32 ja kiloissa 4,4 kohdilla. Painoa saisi varmaan olla hieman enemmänkin, mutta tuntuu siltä, että vaikka Banjo kuinka paljon söisi ei paino nouse sen nopeammin. Tässä muutama kuva komeasta pojasta pallerona ja nyt!

8 vko
  
4 kk
4 kk

17. marraskuuta 2014

Torstai


Ei olla taaskaan oikein tehty Banjon kanssa mitään ja kuitenkin sitten ollaan tehty vaikka mitä. Jotenki vaan tuntuu, että harkka ja koulu vie tällä hetkellä minusta kaikki mehut eikä millekään tunnu oikein olevan aikaa. Onneksi keskiviikkona meillä alkaa Banjon kanssa (viimeinkin!) pentukurssi, niin päästään yhdessä tekemisen makuun oikein kunnolla. Paljon kehuja käytöksestään tuo pikkumies usein kyllä saa, niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Hienosti käyttäytyy lenkillä niin hihnassa (kunhan vain alku innostus laantuu) kuin irtikin, ei ole viikkoon tullut mitään vahinkoja sisälle ja yksinolot sujuu paremmin kuin hyvin! Jopa 1,5-vuotiaan veljenpoikani kanssa leikki sujuu hienosti! Olen niin ylpeä ♥

Viime torstaina minulla oli ansaittu vapaapäivä kiireisen harjoittelun keskellä ja päätinkin omistaa sen kokonaan tuolle pienelle karvaiselle ystävälleni. Olihan se Banjon juhla päiväkin, sillä pieni mies täytti hurjat 4kk!! Niin se aika vain rientää, huoh.. Aamupäivällä teimme pitkän lenkin kodin lähimaastoissa. Kotona otettiin rennosti leikkien välissä ja iltapäivästä oli luvassa päivän erikoiset. Ensin suuntasimme Malmin Mustiin ja Mirriin, sillä olin varannut Banjolle ajan eläinten koulukuvaukseen! Pieni mies pääsi ihastelujen kohteeksi ja kuvatkin onnistuivat hienosti! Hieman kuitenkin kuvaus taisi pikkuista jännittää, sillä kovin montaa erilaista ilmettä sieltä ei saatu. Melko vakavalla naamalla siis mentiin, mutta söpöhän se on kuin syötävä! En millään malttaisi odottaa kuvia!





Mustista ja Mirristä lähdettiin suoraan junalla kohti Puistolaa, sillä sinne olimme fb:n pentutreffiryhmässä sopineet leikkitreffit erään russelin pennun kanssa. Mukaan saimme myös Aikon ja Annan. Harmittava takaisku kuitenkin koettiin, sillä russelin omistaja joutuikin ylitöihin eivätkä siksi päässeet paikalle. Mutta sisaruksilla oli kuitenkin hyvin hauskaa yhdessä riekkuessa ja illalla kotona köllöttelikin väsynyt, mutta onnellinen pentu :)

Anteeksi muuten kököistä kuvista, mutta pimeys yllätti meidät.. Kaipaan kesää ja valoa..

31. lokakuuta 2014

Kuulumisia


Muutto takana ja uusi koti on ihana! Banjokin tuntuu viihtyvän täällä tosi hyvin, eikä yksinolonkaan kanssa ole ollut ongelmia edelleenkään. Sisäsiisteyskin on erittäin hyvällä mallilla, sillä viikon aikana on kolme pissiä tullut sisälle! Wuhuu! :D

Keskiviikkona meillä piti alkaa pentukurssi, mutta kouluttajan sairastumisen takia alku siirtyi muutamalla viikolla. Harmittaa, mutta ehkä tämä oli hyvä tässä muuton keskellä. Saapahan järjestettyä paikat kuntoon ja rauhassa tutustua uusiin lenkkimaastoihin. Tai niin luulin, nyt oon ollut pari päivää tosi flunssanen ja hieman lämpöäkin kuumemittari on näyttänyt. Mutta levolla ja tyrnisopalla tästä noustaan! ;) Valokuvaus on kyllä nyt muuton myötä jäänyt. Pitäisikin kaivaa kamera kaapinperältä ja alkaa kuvata tuota pikku riiviötä kunnolla.

Ihanaa viikonloppua vaan kaikille ja ensi viikolla yritän reipastua tämän blogin suhteen!

22. lokakuuta 2014

10.-12.10.

Muutamia hetkiä (ehehe postaamisessa taas kesti..) taaksepäin Inka sekä Isla ja Riima matkustivat syyslomaa aloittamaan tänne etelään! Saimme siis mitä parhainta seuraa viikonlopuksi! Valtteri taisi ehkä kauhistua sitä, kuinka monta koiraa pienehköön kaksioomme tuolloin majoittuu, sillä mies ilmoitti heti suunnitelmista kerrottuani lähtevänsä Pohjanmaalle siksi aikaa :D Mutta eipä se haitannut, sillä saimmepa rauhassa höpistä ah niin ihania koirajuttuja!


Perjantaina noudin Inkan ja sessut junalta. Kello näytti silloin jo lähes puoltayötä, joten ilta koostui vain riemullisista jälleennäkemisistä sekä pienestä kävelystä talomme lähimaastoissa. Nukkumisjärjestelyt hoidimme niin, että riiviöt nukkuivat kanssani portin takana makkarissa oman turvallisuutensa takia. Inka ja Isla valtasivat sohvan ja nukkuivat kuin tukit. Minä taas.. Noh, vähän ennen neljää heräsin järkyttävään ärinämörinään, kun Riima oli sitä mieltä että nyt on aika leikkiä, kun Banjo taas olisi tahtonut ennemmin nukkua. Puoli viiteen kuuntelin sitä hyörintää ja pyörintää, kunnes menetin hermoni ja nappasin Banskun viereeni. Kuinka onnelliselta tuo pieni koira näyttikään, kun sai rauhassa käpertyä kylkeeni nukkumaan! Riima sitten hetken protestoi asiaa lattialla, kunnes kyllästyi ja jatkoi viimein uniaan.


Hyvin levänneinä (joopa joo..) pakkasimme kimpsumme ja kampsumme lauantaina autoon suunnaten kohti Kirkkonummen Luomaa sekä Kajsaa ja koiria! Navigaattori ohjasi kuin ohjasikin meidät heti oikeaan paikkaan ja hupaisia tornitaloja ihmetellen saimme auton parkkiin. Mitkä ihanat lenkkimaastot siellä koirien kannalta olikaan! Peltoja (vai olikohan ne niittyjä?) vaikka miten paljon, joten irti sai katras taivaltaa matkaa. Isla loi heti uusia ystävyyssuhteita ja Riimakin pyrki hienosti pysymään isompien perässä. Banjo nössykkä välillä koki kauhun hetkiä, kun isommat sheltit juoksivat sinne tänne haukkuen, joten se haki turvaa meistä ihmisistä ja nökötti jaloissa aina, kun meno kävi sen mielestä liian hurjaksi.



Ruokailun ja päiväuniemme jälkeen Anna saapui Aikoin ja Lunan kanssa lisämään asuntomme koirakantaa yhdeksi yöksi yhteensä viiteen merleshelttiin! Iltaan kuuluikin sopivassa suhteessa ulkoilua, höpöttelyä, leffaa sekä kunnolla herkkuja ;) Yö myös sujui paljon edellistä rauhallisemmin, sillä pennut taisivat olla melko uupuneita päivän tohinoista ja sammuivat kylki kylkeen uinuen koko yön hiljaa ja rauhassa.



Sunnuntaina pääpaino oli saada pentusista edustavat 3kk-kuvat ja onnistuimme siinä oikein mallikkaasti! Banjon kuvan näette herran omalta sekä kasvusivultaan. Annan ja koirien sanottua heipat suuntasimme Viikkiin, jonne Inka koirineen seuraavaksi majottui Petran luo. Käväisimme siellä myös vielä lenkille, joten Banjo tutustui viikonlopun aikana moneen uuten koirakaveriin! Täytyy kyllä myöntää, että olen ylpeä tuosta pentusesta. Vaikka hieman välillä isompien riehumiset pelottivat pientä, pärjäsi se oikein mallikkaasti suuressakin koiralaumassa :) Inkan kanssa naurettiin, että Banjon ohella tässä sosiaalistettiin myös minua :D Nyt on siis lisää lenkkikavereita täälläkin päin ja toivottavasti pääsemme yhteislenkeillä vielä monen monta kertaa :)

Oikein onnistunut viikonloppu siis ja seuraavaa pitää kyllä jo ryhtyä suunnittelemaan! Lisää kuvia Inkan Helsingin reissusta voitte ihailla täältä.



12. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kerta eläinlääkärillä

 
Maanantaina meillä oli vuorossa ensimmäinen käynti eläinlääkärillä Banjon rokotusten merkeissä. Samalla päätimme kysyä lääkäritädiltä B:n mahaan ilmestyneestä ihottumasta, joka pikkuista on hieman kutittanut.

Maanantaina minulla alkoi myös työharjoittelu ja ensimmäisen päivän jälkeen olo oli väsynyt ja pölmistynyt, vaikka suurin osa päivästä kului paikkoihin ja ihmisiin tutustuen. Näiden ensimmäisten harkkapäivien jälkeen kyllä ymmärtää sen, kun sanotaan koiran väsyvän aivotyöskentelystä enemmän kuin lenkistä. Päiväunet siis tuntuivat kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta hetken rentoutumisen ja syömisen jälkeen keräsimme kaiken tarvittavan mukaan ja suuntasimme koko perhe nokkamme kohti Kannelmäen Animagia. Matkalla teimme tuttavuutta erääseen mummoon, joka kovin ihasteli Banjoa. "Arka" pentumme hieman epäili ensin uuden tuttavuuden rollaattoria, mutta hetken kuluttua sen renkaat olisivat olleet mitä parhaimmat purulelut ja tuo mummo mitä parhain leikkikaveri! :)


Perille päästyämme pääsimme oikeastaan heti tapaamaan lääkäriä ja reipas pieni mies sai paljon kehuja! Banskuli käyttäytyi oikein mallikkaasti ja antoi tutkia itsensä joka puolelta kiltisti. Lääkärin pöydällä huomasimme pennun etutassun olevan hieman verinen ja syypääksi todettiin ilmeisesti matkalla riehuessa lohjennut kynsi, joka oli kuitenkin vain päästään poikki ja paranee näin ollen hyvin itsekseen eikä sitä tarvinut poistaa. Ihottumakin oli kuulemma ihan normaalia pennuilla esiintyvää, mutta saimme reseptin kortisoonivoiteeseen varmuuden vuoksi, jos se pahenee tai kutina alkaa Banjoa kovasti vaivata. Pentu sai kyllä kovasti kehuja hienosta ja paksusta turkistaan sekä ihanasta ulkonäöstään. Piikin laittoa tuo ahne pikku possu ei edes huomannut, kun namit olivat niin herkullisia. Ja terveeksi muutenkin pikkuisemme todettiin. 

Eläinlääkäri totesi pennun voivan olevan väsynyt illalla rokotuksen takia, mutta meistä tuntui, että Banjo sai siitä vain tavallista enemmän virtaa :D Leikit sekä muu riehuminen ulkona lopulta kuitenkin väsyttivät pikkuisen ja yö meni rauhallisesti, kuten aina muulloinkin. Sisäsiisteyskin on Banjolla hyvällä mallilla, yhä vähemmän vahinkoja sattuu sisälle ja nekin B tekee hienosti papereiden päälle. Hädästä ilmoittaminen vain on vielä hieman hakusessa. Yksinolot sujuvat myös erittäin hyvin ja pentu jopa pysyy portin sillä puolella, mikä on meillä tarkoituksena ollutkin :D


Inka, Isla ja Riima olivat meillä kylässä perjantaista tähän päivään sekä Anna ja koirat viimeyön. Paljon siis on tapahtunut viikonloppuna ja pentu (sekä hieman myös omistajakin) on onnellisen kaikkensa antanut. Tuossa se nytkin vieressä uneksii. Tästä vauhdikkaasta viikonlopustamme saatte sitten kuulla juttua enemmän, kunhan saan Inkalta kuvia! :)

3. lokakuuta 2014

Veljesten leikkitreffit


Eilen treffasimme taas Banjon Fitz-veljeä ja tällä kertaa mukana oli myös Fitzin "isoveli" Boris. Oikein valloittava nuori trikki herra! Annan oli koirineen myös tarkoitus tulla mukaan, mutta hän ilmoitti aamusta, että tyttöjen mahat ovat sekaisin ja treffit jäävät heidän osaltaan ensi kertaan. Harmi juttu, mutta onneksi tiedämme seuraavan kerran olevan jo ihan nurkan takana, sillä Inka, Isla ja Riima ovat tulossa tänne pääkaupunkiseudulle kyläilemään viikon kuluttua ja luvassa on kunnon perhetapaaminen! Inka yöpyy koirien kanssa meillä sunnuntaihin asti, joten pienessä kaksiossa riittää silloin varmasti vilinää. Valtterinkin aikoo karata Pohjanmaalle pakoon asunnon koiramäärän kolminkertaistuessa, joten Banjo on ainut mies talossa :D Uskon sen kuitenkin pärjäävän meidän tyttöjen kanssa oikein mallikkaasti! ;)


Treffit sujuivat taas oikein mukavasti ja pojilla oli selvästi hauskaa! Boris otti uudenkin pennun hyvin vastaan, mutta hermostui lopulta pienten painista ja alkoi puolustamaan pikkuveljeään Banjolta, joten katsoimme Riitan kanssa paremmaksi pitää sen loppuajan hihnassa. Iloisen leikkihetken jälkeen kotona uni maittoi ja saimmekin rauhassa Valtterin kanssa viettää leffailtaa ilman, että popcorneja oli koko ajan kerjäämässä eräs nappisilmää :) On se vain ihanaa, että Banjon sisaruksia asuu näinkin lähellä ja suostuvat meitä vielä tapaamaan!

Mutta antaa kuvien nyt puhua puolestaan ja galleriasta löytyy niitä taas lisää.




Tämä kuva jaksaa naurattaa varmaan vielä vuosia :'D